”Jumala loi auringon, kuun ja tähdet ja puut, ihmiset myös”, kuuluu tuttu virsi. Mutta hupsistarallaa, eläimet näyttävät unohtuneen välistä aivan tyystin? Kyseessä saattaa toki olla puhdas sattuma, mutta faktana voidaan kuitenkin pitää, että eläimet on monta kertaa suljettu tahallisesti kristinuskon perinteen ulkopuolelle.
1990-luvulla brittitohtori Andrew Linzey kehitti eläinten oikeuksiin liittyvälle teologialle täysin oman terminsä: eläinteologian. Linzey on kirjoittanut aiheesta lukuisia teoksia sekä artikkeleja, ja hän tietää monia syitä sille, miksi eläimet ja eläimiin liittyvät moraaliset ohjeistukset poistettiin aikoinaan kristillisestä traditiosta. Ensimmäiseksi syyksi voidaan nimetä kristinuskon syntyä ympäröinyt kulttuuri, jossa eläinten palvominen oli yleistä. Kristityt suhtautuivat kirjoituksissaan eläimiin kylmästi, jottei heidän olisi vahingossakaan tulkittu antavan lupaa eläinten palvomiseen ja täten vaihtoehtoiseen kristinuskoon. Toisena syynä Linzey pitää keskiajalla eläneen Tuomas Akvinolaisen vaikutusta kristinuskon oppeihin, sillä Tuomas tulkitsi eläinten olevan ihmisten käyttöön tehtyjä, tunteettomia ja Jumalan rakkauden ulkopuolelle jääneitä olentoja. Tuomasta pidetään edelleen yhtenä merkittävimmistä teologeista kautta aikojen, joten hänen tulkintansa merkitystä kristinuskon kehitykseen ei sovi aliarvioida.
Vaikka eläimet poistettiin kristinuskon traditiosta, niitä ei kyetty koskaan poistamaan kristittyjen ajatuksista. 300-luvulla elänyt Johannes Khrysostomos ajatteli, että pyhät ihmiset ovat rakastavia sekä eläimiä että ihmisiä kohtaan, koska ymmärtävät näiden olevan samaa alkuperää. 600-luvulla Iisak Niniveläinen oli sitä mieltä, ettei Jumalan luomistyön näkevä voi kestää minkään luodun tuskan näkemistä. Niniveläinen ajatteli myös, ettei ihminen lakkaa koskaan rukoilemasta eläinten puolesta, mikäli hänen sydämensä on liittynyt Jumalaan. 1180-luvulla syntynyt Franciscus Assisilainen saarnasi eläimille, sekä piti niitä sisarinaan ja veljinään vetoamalla ihmisten ja eläinten samaan Luojaan. 1600-luvulta peräisin oleva katolisen kirkon käsikirja, Rituale Romanum, puolestaan sisältää sairaille eläimille suunnatun siunauksen, jonka sisällöstä voidaan Linzeyn mukaan päätellä jokaisen eläimen tuskan vähentämisen olevan kristillinen teko ja kristittyjen yhteinen velvollisuus.
Linzey esittelee myös joukon modernina aikana eläneitä kristittyjä, jotka ovat pyrkineet edistämään eläinten oloja ja oikeuksia. Kardinaali Newmanin näkemyksen mukaan eläimille tuotettu kärsimys on moraalisesti sama asia kuin Kristukselle tuotettu kärsimys, koska eläinten viattomuus on verrattavissa Kristuksen viattomuuteen. Samainen kardinaali ajatteli Jumalalla olevan oikeus siihen, että kaikkia hänen luomiaan olentoja kohdellaan kunnioituksella. Vaikutusvaltainen teologi Karl Barth kirjoitti, ettei ihmisen hallintavalta ulotu eläimen tappamiseen muuta kuin pakon edessä, ja ettei tappamisesta pitäisi koskaan tulla normaalia ajattelua. Maailman ensimmäisen eläinsuojeluyhdistyksen puolestaan perusti vuonna 1824 anglikaanipastori Arhur Broome.
Eläinten oikeuksien edistämisen ei voida toisin sanoen väittää olevan kovinkaan uusi asia kristinuskon sisällä, mutta siitä huolimatta sitä pidetään edistyksellisenä, poikkeuksellisena, naurettavana tai lapsellisena ei-kristillisenä tapana käsittää maailmaa. Kuulin esimerkiksi eräs päivä sellaisen toteamuksen, että eläinten syömisestä kieltäytyminen olisi Jumalan antamien lahjojen halveksumista, sillä Jumala on tarkoittanut eläimet lautaselle. Luomiskertomuksen mukaan eläimiä ei kuitenkaan tehdä ruoaksi tai käyttötavaraksi, vaan meidän ihmisten tavoin omia päämääriään varten. Kaikkien luotujen olentojen ravinnoksi sen sijaan annetaan kasvit ja hedelmät (1. Moos: 1:29).
Toinen argumentti, jonka olen kuullut eläinten hyväksikäyttämisen puolesta, on liittynyt luomiskertomuksessa ihmisille osoitettuun tehtävään hallita luomakuntaa. Ihmisiä ei kuvata Raamatussa eläinten kaltaisina, vaan meille annetaan ainutlaatuinen tehtävä toimia Jumalan kuvana ja luomakunnan hallitsijana. Hallintavalta ei Linzeyn mukaan kuitenkaan tarkoita tyranniaa, vaan voimme jokainen itse miettiä, millaisena pidämme hyvää hallitsemista. Esimerkiksi Jeesus tuli maailmaan ihmisiä ylempänä, mutta hän nöyrtyi palvelemaan meitä. Jumalan kuvana toimimisen voidaankin tulkita tarkoittavan ihmisten ja Jumalan kykyä välittää kaikista luoduista olennoista. Hallitseminen taas voidaan ymmärtää tuon välittämisen käytännön osoittamiseksi, eli luotujen suojelemiseksi.
Syntiinlankeemuksen jälkeen tilanne muuttui ja luodut rupesivat muun muassa käyttämään toisiaan ravinnoksi. Jumala katui luoneensa ihmiset näiden monien pahojen tekojen vuoksi (1. Moos. 6:6) ja aiheutti suuren vedenpaisumuksen hävittääkseen luodut muutamia yksilöitä lukuun ottamatta. Sen jälkeen Jumalan oli ihmisten syntisyyden edessä – sekä kenties monipuolisen ravinnon saannin vaikeuden takia – pakko taipua antamaan jäljelle jääneille ihmisille lupa eläinten syömiseen. Linzey siis tulkitsee eläinten käyttämisen ravintona olleen välttämätön paha. Nykyään länsimaissa ei kuitenkaan ole ravinnollista tarvetta tappaa eläimiä, vaan kasvisruoka on todettu jopa terveellisemmäksi vaihtoehdoksi.
Raamatussa on monia eläinmyönteisiä kohtia, jotka usein unohdetaan. Kunnon ihmisten kerrotaan ottavan huomioon karjansa luonnolliset tarpeet, sillä ainoastaan jumalaton ei tunne sääliä eläimiä kohtaan (Sananl. 12:10). Mooseksen laissa käsketään antaa karjaeläinten levätä vähintään yhtenä päivänä viikossa (2. Moos. 20:10), ja lisäksi siinä määrätään, että peltojen tulee antaa joka seitsemäs vuosi rehottaa kesannolla, jotta köyhät sekä villieläimet saisivat hakea siitä osansa (2. Moos. 23:11). Hesekielin huonoja johtajia koskeva eläinvertaus muistuttaa erehdyttävästi tehotuotantoa: ”Voi teitä, Israelin paimenet! Te pidätte huolta vain itsestänne, vaikka paimenen tulisi huolehtia lampaistaan. Te juotte maidon, käytätte villan vaatteisiinne ja teurastatte lihavimmat lampaat, mutta ette pidä huolta laumastanne.” (Hesek. 34:2–3). Uudessa testamentissa Jeesus aloittaa pappeutensa villieläinten, eikä ihmisten kanssa ollessaan (Mark. 1:13), mikä kielii raamatuntutkija Richard Bauckmanin mukaan siitä, että jo Markuksen evankeliumin kirjoittaja pyrki osoittamaan Jeesuksen sanoman vaikuttaneen koko luotuun maailmaan, sekä harmoniaan eläinten ja ihmisten välillä. Lisäksi Jeesus sanoo Luukkaan evankeliumissa, että vaikka varpusia myydään pienimmästä mahdollisesta rahasummasta, ei Jumala unohda niistä ainuttakaan (Luuk. 12:6). Varpusilla on siis itseisarvo Jumalalle siitäkin huolimatta, että ihmiset eivät niiden arvoa kykenisi näkemään.
Suomessa tapetaan mielettömästi kanssaluotujamme, vaikka meiltä puuttuu oikea tarve käyttää niitä ruoaksi tai vaatteiksi. Esimerkiksi punaista lihaa suositellaan syötäväksi korkeintaan 300 grammaa viikossa, mutta keskivertosuomalainen ahmii sitä samassa ajassa puolentoista kilon edestä. Suomalaiset kotitaloudet heittävät ruokaa hukkaan vuosittain yhteensä 500 miljoonan euron edestä, eli monet eläimet kuolevat ainoastaan ollakseen ylijäämäjätettä. Halusimme sitä tai emme, keskivertokristitty ei pysty näkemään eläimiä Jumalan luomina olentoina, vaan niistä on tullut meille tuote muiden tuotteiden lomassa. Poikkeuksena nähdään vain olennot, joihin meillä on mahdollisuus tutustua, kuten koirat. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että jokaisen tehotuotetun kalkkunan, sian ja turkiseläimen Jumala on luonut omaksi persoonakseen, omaa päämääränsä varten elämään ja liikkumaan. Vain nautinnonhalumme estää antamasta niille mahdollisuutta siihen.
Laura Witick
teologian kandidaatti
Pro gradu: Eläinrakas Jumala – Andrew Linzeyn teologiset perusteet eläinten oikeuksien edistämiselle kristillisenä velvollisuutena
Itä-Suomen yliopisto
