Ihmiselle on tavanomaista pitää omaa aikakauttaan ainutlaatuisena ja erityisenä. Tieteelliset läpimurrot, erilaiset aatteet ja ideologiat sekä uudistuva teknologia luovat kuvaa sukupolvi sukupolvelta kehittyvästä maailmasta. Myös posthumanismi viittaa uuteen, ’humanismia seuraavaan’ ajatteluun, käsitteenmuodostukseen ja tulkintaan, joka on jotakin edeltäneitä tietoteorioita kehittyneempää − jotakin enemmän.
Posthumanismin juuret ovat erilaisissa ihmisen, eläinten, koneen ja ympäristön suhteita käsittelevissä filosofioissa, tieteellisissä suuntauksissa ja poliittisissa liikkeissä, jotka yltävät osittain humanismia edeltäneeseen, osittain maailmansotia seuranneeseen aikaan. Tietoteoria pohjaa näkemykseen, jonka mukaan ihmistä ei pyritä määrittelemään ei-inhimillisen älyllisenä, fyysisenä, psyykkisenä tai sosiaalisena vastakohtana, vaan yhtenä olevaisena muun olemassa olevan joukossa.
Posthumanismin päätarkoitukseksi on usein määritetty antroposentrisyyden, eli ihmiskeskeisyyden, kyseenalaistaminen ja siitä keskusteleminen. Tietoteorian tarkoituksena on ikään kuin laajentaa humanististen tieteiden tarkastelunkohde sen perinteiselle varjoalueelle, pois meistä itsestämme ja aikaansaannoksistamme. Suuntauksen käsityksiin ovat vaikuttaneet monet ihmistieteiden suurnimet, kuten Michel Focault ja Jacques Derrida, mutta itse tietoteoria ja sitä hyödyntävä tutkimus on yleistynyt vasta 2000-luvun aikana.
Posthumanistisessa tutkimuksessa on nähtävissä jako kahteen ihmisen erityisyyden haastavaan ei-inhimilliseen olioryhmään, koneisiin ja eläimiin. Eläin- ja ympäristökysymyksien parissa työskentelevät posthumanistit tavoittelevat tulevaisuudenvisioiden sijaan ”uutta maailmaa”, joka on vapaa sekä ihmisiin että eläimiin kohdistuvasta epäoikeudenmukaisuudesta. Eläintematiikkaan suuntautunut posthumanismi pohtii inhimillisen ja ei-inhimillisen välisiä suhteita purkaen kuvaa itsenäisestä ja suvereenista ympäristöään hallitsevasta ihmissubjektista.
Kuten Suomen Eläinoikeuspuolueen Manifestiin on kirjattu, ihminen ei ole posthumanismin näkökulmasta siis valmis, vaan myös meidän on pystyttävä kehittymään lajina: kyettävä kyseenalaistamaan tähänastiset saavutuksemme ja tarvittaessa asettumaan vastuuseen niistä. EOP haluaa auttaa suomalaisia tiedostamaan asioita, jotka ovat edellytyksinä juuri näille ajattelutavan muutoksille, ihmiskeskeisyyden purkamiselle ja ei-inhimillisten suhteidemme uudelleenarvioimiselle.
Suomen Eläinoikeuspuolueen keskeisenä ajatuksena on, että ihmisellä on rationaalisen ajattelun ja moraalitajun myötä eettinen vastuu elämän kunnioittamiseen ja väkivallattomuuteen, mikä ei tällä hetkellä toteudu liioin Suomessa kuin muualla maailmassa. Sen lisäksi, että EOP puolustaa esimerkiksi kesäkissojen, lehmien tai delfiinien oikeuksia, se siis puolustaa oikeudenmukaisempaa maailmaa kaikille olevaisille – myös ihmisille. EOP:n tavoitteena on laajentaa inhimillisyyden piiri kaikkiin kipua ja tuskaa tunteviin olentoihin ja, koska eläinten tehotuotanto aiheuttaa eliökunnalle ennen kokematonta kärsimystä, veganismi on valikoitunut puolueen kantavaksi teemaksi – sen yhteiskunnalliseksi päämääräksi.
Kunkin aikakauden eläinsuhteessa on kysymys rahasta ja ruokataloudesta sekä niitä ilmentävästä kulttuurista, joka päätyy tyypillisesti humanististen tieteiden tarkastelunkohteeksi. Kieli, työkalujen käyttö ja valmistus, tietoisuus itsestä ja kuolemasta, symbolien käyttö ja ymmärrys, variointikyky. Ihminen on peilannut itseään kautta historian suhteessa muihin olevaisiin, ja ensisijaisesti siihen, mitä niissä ei ole. Erityisesti modernilla ajalla ihmisyys on ymmärretty nimenomaisesti erona luonnosta, luonnonoloista ja luonnontilasta, mutta suhdetta eläimiin on ollut ongelmallista artikuloida. Pahimmillaan eläinten käyttäytymisen, intentioiden tai representaatioiden tutkiminen on kielletty jopa ihmistieteiden sisällä.
2000-luvun ihminen on tyypillisesti yhä kristinuskon ja valistusajan perinteeseen kiintynyt rationalisti, jolle eläimyys on perinteisesti muodostanut ajattelun toisen ääripään ja vastakohdan. Rationaalisuuden ja toimijuuden kieltäminen muilta lajeilta on määrittänyt eläinten arvon meidän päiviimme asti lähinnä välineelliseksi, mitä on tuettu Raamatusta periytyvällä ihmisen ylivoimaisuuden käsityksellä ja siihen tukeutuvalla tieteenteolla. Posthumanistista ajattelussa itseensä keskittyneen ihmisen katsotaan kohdelleen luontoa ja eläimiä juuri tämän vuoksi väärin. Tässä ’humanismia seuraavassa’ traditiossa ihminen ei voi pitää ihmisyyttään enää itsestäänselvyytenä, vaan hänen on hyväksyttävä oma eläimellisyytensä ja opeteltava hallitsemaan sitä erilaisten vastakkainasettelujen sijaan järjen ja itsehillinnän avulla. Jotta tämä toteutuisi, eläinkysymys on sanallistettava niin politiikassa, kulttuurissa, lainsäädännössä kuin tieteellisessä tutkimuksessa – ja tässä Suomen Eläinoikeuspuolue haluaa olla mukana.
Saana-Maria Majatie
Filosofian maisteri
Suomen Eläinoikeuspuolueen puheenjohtaja
LÄHTEET
Lehtonen, Turo-Kimmo 2008: Aineellinen yhteisö. Tutkijaliitto, Helsinki.
Lummaa, Karoliina; Rojola, Lea 2014: Lukijalle. Posthumanismi, s. 7−11. Toim. Karoliina Lummaa & Lea Rojola. Eetos, Turku.
Lummaa, Karoliina; Rojola, Lea 2014: Mitä posthumanismi on? Posthumanismi, s. 13−32. Toim. Karoliina Lummaa & Lea Rojola. Eetos, Turku.
Nance, Susan 2013: Entertaining Elephants: Animal Agency and the Business of the American Circus. The John Hopkins University Press, Baltimore.
Raipola, Juha 2014: Ihmhimilliset ja postinhimilliset tulevaisuudet. Posthumanismi, s. 35−56. Toim. Karoliina Lummaa & Lea Rojola. Eetos, Turku.
Sarjala, Jukka 2014: Maailmaan uppoava subjekti. Riippuvuuden teema E. T. A. Hoffmanin Nukuttajassa. Posthumanismi, s. 109−127. Toim. Karoliina Lummaa & Lea Rojola. Eetos, Turku.
Sihvonen, Jukka 2014: Ihmiskuvia, eläimiä ja antropologisia koneita. Posthumanismi, s. 81−108. Toim. Karoliina Lummaa & Lea Rojola. Eetos, Turku.
Teittinen, Jouni 2014: Mitä ihmiselle kuuluu. Humanismi, kysymys eläimestä ja kärsivien piiri. Posthumanismi, s. 155−178. Toim. Karoliina Lummaa & Lea Rojola. Eetos, Turku.
