Lihanormi ja kehitysmaiden nälkä

Olen sitä sukupolvea, jota vielä kehotettiin syömään lautasensa tyhjäksi, koska “Afrikassa lapset näkevät nälkää”. Opin kyllä tyhjentämään lautaseni, vaikken ollutkaan enää nälkäinen, mutta ei afrikkalaisten nälkä sillä parantunut − pikemminkin voidaan väittää päinvastaista.

Ironista kyllä juuri meidän länsimainen lihanormimme on olennainen syy siihen, että yltäkylläisyyden maailmassamme ruokaa ja puhdasta vettä ei edelleenkään riitä kaikille. 800 miljoonaa ihmistä näkee yhä nälkää, ja lähes yhtä monella ei ole riittävää, turvallisen juomaveden lähdettä. Kolme miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta kuolee edelleen vuosittain nälkään samaan aikaan, kun länsimaat syöttävät ja juottavat miljardipäiselle karjalleen huomattavan osan maailman sadoista ja juomavedestä. Olennainen osa ihmisravinnoksi kelpaavaa viljaa, soijaa ja maissia päätyy tuotantoeläinten ruuaksi − esimerkiksi maailman soijasadosta noin 90% − vaikka tiedämme jo, miten tehotonta kalorien kierrättäminen eläinten kautta on.

Toki nälällä on muitakin syitä. Ruokahävikki on yksi suurimmista; jopa kolmasosa kaikesta ruuasta menee hukkaan väärien varastointimenetelmien, kuluttajien ostotottumusten tai liiallisen samanaikaisen tuotannon takia, mutta myös siksi, ettei tuotteen ulkonäkö vastaa kuluttajien tai lainsäätäjien määrittämää optimaalia.

Myös ilmastonmuutos on merkittävä nälän ylläpitäjä. Ääriolosuhteet tuhoavat yhä useammin satoja etenkin siellä, missä viljelyksien tuotosta ollaan eniten suoraan riippuvaisia. Toisaalta on muistettava, että ilmastonmuutoksenkin takana piilee suurelta osin maailman hyväosaisten ahneus, mukaan lukien lihanormimme ylläpitämä tehoeläintuotanto, kuten Lotte Soveri aiemmin blogissamme jo valotti.

Lihanormin purkaminen on länsimaissa onneksi pikkuhiljaa alkamassa. Samaan aikaan lihankulutus on kuitenkin reippaasti kasvamassa kehittyvissä talouksissa, joissa noussut hyvinvointi on suurelta osin merkinnyt kulutuksen kasvua. Voimme kysyä, onko lihankulutuksen kasvun taustalla ainoastaan kehittyvien maiden sisäinen kysynnän nousu. Vai kolonialisoivatko länsimaat kehitysmaita osittain uudelleen, tällä kertaa lihanormimme avulla?

Vaikka lihankulutus on esimerkiksi Saksassa laskussa, teurastusluvut nousivat viime vuonnakin entisestään, sillä lihaa viedään aina vain enemmän ulkomaille paitsi kasvaneen kysynnän, myös Euroopan edullisemman tarjonnan vuoksi. Eurooppalaiset vientituet ovat surullisen kuuluisia siitä, että niiden avulla Afrikan markkinoille dumpataan omalle väelle kelpaamattomat, vähäarvoisemmat broilerin osat. Euroopan armoton hintakilpailu onkin jo syrjäyttänyt paikallisten pientuottajien hitaasti ja lajityypillisissä oloissa kasvavat maatiaiskanat.

Kun pienimuotoiset kotimaiset markkinat on tuhottu, valmiiden tuotteiden viennin lisäksi vientitukia ja jopa kehitysyhteistyövaroja on alettu käyttää tehoeläintuotannon levittämiseksi tai tuottajien kouluttamiseksi eurooppalaisissa oppilaitoksissa ja yliopistoissa – pahimmillaan jopa ruokaturvan nimissä. Alankomaalaiset vievät hiehoja Lähi-Itään, saksalaiset kanoja Afrikkaan ja suomalaiset turkiseläimiä Kiinaan. Siellä, missä vedestä ja ruuasta on ennestäänkin puute, ravintoa on alettu kierrättää tehotuotantoon jalostettujen eläinten kautta, jotka ovat on kaiken lisäksi usein paikallisia maatiaisrotuja huonompia käyttötarkoitukseensa. Vaikka paikalliset maatiaisrodut kasvavat hitaammin ja tarvitsevat enemmän ravintoa kasvukiloa kohti, ne ovat sopeutuneet huomattavasti paremmin niukkaravinteiseen, pääasiassa ihmisille kelpaamattomaan ravintoon, jota eläimille on paikallisesti saatavilla. Esimerkiksi tehotuotantoon jalostettu sika kasvaa jopa maatiaisrotuja hitaammin sen joutuessa matalavalkuaispitoiselle ravinnolle.

Pyrkimyksenä ei toki pitäisi olla edes maatiaisrotuihin pohjautuvan eläintalouden levittäminen kehitysmaissa. Tätä vastaan puhuvat niin eettiset kuin ympäristölliset tekijätkin, minkä vuoksi länsimaisten kuluttajien kannustaminen eettisyysargumentilla eläintalouden levittämiseen kehitysmaissa on erityisen kieroutunutta. Kaikille ovat varmasti tuttuja kehitysyhteistyöjärjestöjen vaihtoehtoiset lahjat, joilla voi antaa köyhälle afrikkalaiselle esimerkiksi vuohen. Mitä jos hänelle annettaisiinkin lisäkoulutusta ja ainekset kasviperäisen ravinnon kasvattamiseen entistä vaikeammaksi käyvässä ilmastossa? Pienempiä tällaisia järjestöjä, kuten esimerkiksi Plenty Food International, joiden projektit keskittyvät ainoastaan kasviperäisen ravinnon saannin parantamiseen, onneksi jo onkin.

Eettisyysargumenttiin vedoten voidaan toki kysyä, kuten Keith Akers viimeisessä vieraskynä-blogissamme teki, mikä oikeus meillä rikkaiden länsimaiden edustajilla on mennä sanomaan, mitä kehitysmaiden asukkaat suuhunsa pistävät. Ei meillä toisaalta olekaan, emmehän voi vaatia lähimmäisiämmekään luopumaan lihasta. Meillä on kuitenkin moraalinen velvollisuus tehdä kaikkemme estääksemme eläinten kärsimykset ja hidastaa ilmastonmuutosta. Nämä velvoittavat meidät vähintään lopettamaan aktiivisen lihanormin levittämisen köyhien keskuuteen.

Kehitysmaissa pilkahtaa osittain kuitenkin toivon siemen siitä, ettei lihanormi pääse lyömään niissä läpi länsimaiden kaltaisessa mittakaavassa. Paikalliset innovoivat jo nyt tulevaisuutensa kasviperäisen ravinnon tuottajina ja tarjoajina. Tätä tapahtuu sekä oma-aloitteisesti että kehitysyhteistyön tai vientitukijärjestelmien kautta. On myös muistettava, että suurin osa maailman kasvisaterioista syödään vielä tänä päivänä − ei lihanormin murtamiseksi − vaan pakon sanelemina muiden vaihtoehtojen puutteessa. Lisäksi esimerkiksi miljoonat etiopialaiset, intialaiset ja kiinalaiset kieltäytyvät lihasta uskonnollisista syistä.

Huolimatta siitä, ettei minulla ole asiasta enempää empiiristä dataa, olen nähnyt henkilökohtaisissa kontakteissani Afrikassa tänä vuonna ensimmäistä kertaa pilkahduksia uudenlaisesta, empaattisuuteen perustuvasta ajattelusta: Tapasin Etiopiassa nuoren miehen, joka hankittuaan koiran ei pystynytkään syömään enää mitään eläimiä. Tansaniassa asuvan ystäväni maasai-heimosta − siis siitä kuuluisasta karjankasvattaja-paimentolaiskansasta – kotoisin oleva poikaystävä on luopunut lihasta. Ystäväni, joka on syntymästään asti ollut kasvissyöjä, on saanut hänet ruoanlaittotaidoillaan vakuuttumaan siitä, että kasvisruoka voi olla aivan yhtä herkullista, terveellistä ja täyttävää kuin liharuokakin.

Työtä kuitenkin riittää. Tämän vuoksi EOP aikoo olla tiiviissä yhteistyössä niin muiden maiden eläinpuolueiden, kuin ihmisten ja eläinten oikeuksista sekä ympäristömme tulevaisuudesta välittävien yleispuolueiden kanssa eläinten oikeuksien toteuttamiseksi sekä siihen saakka eläintuotannossa kärsivien eläinten tilanteen parantamiseksi ja elinympäristömme pelastamiseksi. Kotimaassa haluamme varmistaa, ettei suomalaisia kehitysyhteistyövaroja, vientitukia tai muita subventioita käytetä lihanormimme ja sen mukana kulkevien eettisten ja ekologisten ongelmien ulkoistamiseen. Sillä maailman nälkä ei katoa lihanormia levittämällä. Jos meillä on jokin sanoma annettavanamme muille, olkoon se viesti kaiken elämän arvosta ja kunnioittamisesta.

Minna Haarala-Barczinski

M.A., LL.M.

Suomen Eläinoikeuspuolueen varapuheenjohtaja

LÄHTEET

http://comfortablyunaware.com/blog/the-world-hunger-food-choice-connection-a-summary/

http://www.eop.fi/fi/veganismi-ratkaisu-globaaleihin-ymparistokriiseihin-loytyy-ruokalautaseltamme/

http://www.eop.fi/fi/how-can-we-ask-them-not-to-eat-meat-

http://www.fao.org/docrep/004/t0582e/t0582e05.htm

http://www.fao.org/fileadmin/user_upload/animalwelfare/HSI–The%20Impact%20of%20Industrialized%20Animal%20Agriculture%20on%20World%20Hunger.pdf

http://www.forksoverknives.com/animal-agriculture-hunger-and-how-to-feed-a-growing-global-population-part-one-of-two/

http://gentleworld.org/could-veganism-end-world-hunger/

http://www.ifpri.org/publication/2015-global-hunger-index-armed-conflict-and-challenge-hunger