Eläinoikeuspuolueen Kesäkolumni-sarja:
Kuinka monta puolueaktiivia tarvitaan pystyttämään teltta? Miksi eläinrakkauden kesä 2017 jää historiankirjoihin? Mikä on eläimeni tarkoitus?
ja muita aivotuuletuksia pienpuoluepolitiikan keskiöstä.
Sikisi hedelmälihan himosta, syntyi rakkaudesta meemeihin, kypsyi sanoiksi munakoison itkettäjän povella:
Kesäkolumni vol. 3: Naura, ja anna toistenkin nauraa
Ehkä muistat tämän lisäksi sen somessa laajalle levinneen meemin, jossa nuori kaveri istuu koululuokassa otsa- ja kaulasuonet pidättelyn paineesta pullottaen, koska ei ole kertonut kahdeksaan minuuttiin kenellekään olevansa vegaani. Käsi sydämelle, kanssavegaani: tunnistatko karikatyyristä itseäsi, edes vähän?
Herääminen eläintuotannon ongelmiin ja sitä ennemmin tai myöhemmin seuraava elämäntapamuutos saavat usein aikaan uskonnolliselle heräämiselle läheistä sukua olevan reaktion: minä olin sokea mutta nyt näen selkeästi, minä elin valheessa, ja kuultuani totuuden en voi siitä enää vaieta! Ja koska totuus kuuluu kaikille, se tulee kertoa niillekin, jotka eivät sitä halua ottaa vastaan ihan heidän omaksi parhaakseen! Tai planeetan parhaaksi.
Tämän ilmiön takia sekä eläinoikeustaistelijoiden että tosiuskovaisten osakseen saama kuittailu on kai ihan ansaittuakin. Sillä vaikka me kasvissyöjät saatamme hyvinkin pelastaa planeetan, viihteen tuottaminen vegaanisessa paratiisissamme jouduttaisiin ulkoistamaan. Me emme osaa nauraa itsellemme. Yhtään. Itseironian puute lienee ollutkin maailmanparantajien tyyppivika kautta aikojen. On vaikeaa olla hauska JA aina oikeassa.
Googlasin tänään hakusanalla vegaanivitsit, ja löysin tasan yhden vegaanien itsensä keksimän jutun: “Montako vegaania tarvitaan hehkulampun vaihtamiseen? Kaksi: toinen vaihtaa lampun, toinen tarkistaa pakkauksesta eläinperäiset raaka-aineet.”
Eli osataanhan mekin nauraa, mutta lähinnä muille! Tee kuvahaku sanoilla “where do you get your protein?” Priceless!
Olen itse löytänyt sekä uskon itseäni suurempaan Luojaan että vegaanisen elämäntavan vasta kypsällä iällä – tässä järjestyksessä. Jos siis suljemme hetkeksi pois sen vaihtoehdon, että meikäläisellä nyt vaan ei ole ihan kaikki muumimukit kaapissa, joudumme harkitsemaan sitä mahdollisuutta, että on olemassa elämän raiteiltaan suistavia totuuksia. Ihmisen vakiovarusteluun kuuluu kyky kyseenalaistaa vallitsevat olot ja ideologiat. Uusia ideoita ja näkökulmia on aina ja kaikkialla etsitty, kautta aikojen myös löydetty ja vaihtelevalla kärsivällisyydellä vaalittu siinä toivossa että ihanteidensa mittaiseksi voi kasvaa.
Muutosprosessiin kuuluu olennaisena osana se joskus pitkäänkin kestävä välivaihe, jonka aikana et oikein kuulu enää “meihin” etkä kuitenkaan vielä “niihin”. Alettuani toistakymmentä vuotta sitten kiinnostua hengellisen elämän ilmiöistä, törmäsin usein hyväntahtoiseen mutta täysin ajattelemattomaan, tylyn eksklusiiviseen kysymykseen: “Oletko uskossa?” Se ärsytti suunnattomasti, ja vastasinkin aina että koko kysymys on mielestäni täysin älytön. Enhän silloin vielä tiennyt, haluaisinko edes “tulla uskoon”, sillä jo itse ilmaisu herätti minussa kielteisiä mielikuvia.
Tärkeitä päätöksiä ei voi tehdä hetken päähänpistosta. Vaikka kyllähän niitä itse asiassa tehdään, pikaisesti ja tunnepäissään. Perustuuhan esimerkiksi luterilainen hengellinen perintömme sille että Martti Luther pelkäsi kovasti ukkosta.
Vegaanin elämäntavan omaksuminen on sekin pitkä, haastava ja asteittainen prosessi. Siinäkin on kyse toisaalta löytämisestä, toisaalta luopumisesta: itselleen ja toisille vahingolliseksi tietämistään tavoista irtautumisesta ja uskosta siihen että sillä on väliä. Uusien ja isojen asioiden hämmentämänä koen tarvetta tutkiskella, mitä minua viisaammat ovat asioista olleet mieltä. En siksi, etten osaisi ajatella itse vaan siksi, että tiedostan oman ajatteluni puutteellisuuden; sidonnaisuuden olotilaan, aikakauteen, ympäristöön ja vaikutteisiin. Tapanani on kahlata neuvottomuuden hetkinä läpi tekstejä eri aikakausien filosofeilta, kirkkoisiltä, pyhimyksiltä ja narreilta. Kysyn varmuuden vuoksi myös äidiltä ja tarkkailen vieläpä taivaan lintujakin. Mikäli mistään näistä ei ole apua, alan selata meemejä aiheesta. Sillä naurussa asuu totuus. Siksihän hyvä herja naurattaa, että se on niin totta.
Silloin ei kyllä naurata yhtään, kun eläinoikeuspuolueen tiedottajat joutuvat vastaamaan ihan vakavissaan kyselyihin siitä, että edellyttääkö puolueen täysivaltainen jäsenyys vegaanista elämäntapaa, kehtaako vuosikokoukseen tulla nahkakengissä, pitäisikö lemmikistä luopua ja onko se nyt ihan korrektia käyttää ilmaisua hedelmäliha, kun siinäkin voi jo itää sorron siemen. Eläinoikeuspuolue toki kyseenalaistaa vallitsevan lihanormin ja haluaa ajaa yhteiskunnan varoilla tuetun eläintuotannon alas pitkällä aikavälillä. Silti jokaisella jäsenellä on velvollisuus ajatella myös ihan itse. Puolueessa ei voida eikä taatusti haluta vahtia mitä shampoota sinä käytät, tai tirisevätkö grillissä varmasti vain kukkakaaliwingsit. Sellainen ei muuten ole demokratiaa vaan totalitarismia.
Muutammeko me ihmiset tapojamme todennäköisemmin siksi, että emme tulisi tuomituiksi, vai siksi, että joku saman hämmennyksen kokenut myötäelää rinnallamme läpi suurenkin muutoksen?
Rauha Nybom
EOP lähtee myös kesäkiertueelle. Tule tapaamaan puolueen aktiiveja festareille ja kaupunkitapahtumiin! Lisätietoja saat seuraamalla Facebook-sivumme ilmoittelua, lähettämällä viestiä osoitteeseen info@eop.fi tai messenger-viestiä Facebook-sivulle.
