Vieraskynä on Eläinoikeuspuolueen verkkosivuston blogin toinen puoli, jossa julkaistaan puolueen aktiivien tekstejä ja erilaisia asiantuntijakirjoituksia myös puolueen jäsenistön ulkopuolelta. Tekstit eivät välttämättä edusta puolueen virallista linjaa. Kaikki kirjoittajat ovat antaneet luvan tekstinsä julkaisuun tai uudelleenjulkaisuun.
Koronan takia Eläinoikeuspuolueen kuukausitapaamiset peruttiin eli myös suunniteltu eläinlääkärin alustus jäi toteutumatta. Tässä tekstissä EOP:n hallituksen jäsen Jonna Railio (ELL) kirjoittaa eläinlääkärin koulutuksesta.
Usein mielikuvissa eläinlääkärit hoitavat eläinten sairauksia ja pelastavat henkiä. Moni ryhtyy opiskelemaan eläinlääkäriksi voidakseen auttaa muunlajisia. Eläinlääkärien koulutus on kuitenkin paljon monipuolisempi ja myös varsin ihmiskeskeinen – niin asenteiden kuin sisällönkin osalta. Koko viimeinen vuosi kuusivuotisesta koulutuksesta on varattu pelkästään ihmisten terveyden turvaamiseen liittyvien asioiden, kuten elintarvikehygienian ja ympäristöterveydenhuollon opettamiseen. Jo tätä ennen opetetaan tuotantoeläinten ruokintaan, teurastukseen ja lihantarkastukseen liittyviä asioita. Pellolta pöytään -opintokokonaisuuden nimenä kuvastaa eläimelle määriteltyä asemaa elintarvikkeena. Sama tiedekunta kouluttaa eläinlääkärit, jotka pelastavat eläinten henkiä, ja eläinlääkärit, jotka valvovat teurastamista ja kantavat kortensa eläinten tehotuotantoon.
Suomen Eläinlääkäriliiton Elävän lääkärit -kampanja tuo esiin eläinlääkärin työn monipuolisuutta ja merkitystä ihmisten terveyden turvaamisessa. Eläinlääkärit muun muassa valvovat uima- ja juomavesien laatua, tekevät tutkimusta ja selvittävät ruokamyrkytysepidemioita. Suuri osa ihmisten terveyttä turvaavasta työstä liittyy kuitenkin tavalla tai toisella eläintuotantoon: eläinlääkärit valvovat teurastusta ja lihantarkastusta ja muun muassa edistävät lehmien kiimaan tuloa hormonihoidoin. Elävän lääkärit on sanavalintana kyseenalainen, koska sillä tarkoitettava työ ihmisten terveyden eteen aiheuttaa paljon muunlajisten eläinten kuolemaa. Usein tautien, kuten afrikkalaisen sikaruton tai salmonellan, torjunnan motiivina ei ole niinkään eläinten hyvinvointi vaan taloudelliset ja elintarviketurvallisuuteen liittyvät tekijät.
Suurin osa eläinlääkäreistä tuomitsee sairaaksi jalostetut koirarodut, vaikka ne työllistävät eläinlääkäreitä tehokkaasti. Miksi sama ajatus ei ulotu tuotannossa kärsiviin eläimiin? Ihminen ei tarvitse lihaa lautaselleen sen enempää kuin lyttykuonoista koiraa lemmikiksi. Pohjimmiltaan molemmissa on kyse makumieltymyksistä. Makumieltymysten ja lihanormin lisäksi eläintuotannon puolustamisen taustalla lienee pelko töiden riittämisestä. Muiden kärsimyksen oikeuttaminen oman työn turvaamiseksi on väärin, ja alalla, joka tarjoaa mahdollisuudet toimia mitä erilaisemmissa tehtävissä, myös turhaa.
Maailma muuttuu kovaa vauhtia – suurelta osin ihmisen toiminnan takia. On selvää, ettei eläintuotanto nykyisessä muodossaan ja laajuudessaan mahdu samaan yhtälöön ekologisen katastrofin vastaisten toimien kanssa. Tuotannossa olevien eläinten määrää on väistämättä vähennettävä. Tämän ei tarvitse tarkoittaa että eläinlääkäreiden työ vähenisi, vaikka se varmasti muuttuukin. Tulevaisuudessa eläinsuhteemme toivottavasti on kaikkia lajeja kohtaan kunnioittavampi ja myös heidän, jotka nyt luokitellaan elintarvikkeiksi ja tuotannontekijöiksi, on mahdollista saada yksilöllisempää ja korkeatasoisempaa hoitoa.
Ylikulutetussa maailmassa epidemiat ovat yhä suurempi uhka niin ihmisille kuin muillekin lajeille. Eläinlääkäreillä on eläintaudeista, zoonooseista, eläinten käyttäytymisestä ja epidemiologiasta osaamista, jolle olisi käyttöä epidemioiden hallinnassa ja ehkäisyssä. Onkin surullista, että ammattitaidolla, jolla voitaisiin pelastaa yksilöitä ja lajeja, pidetään eläintuotannon rattaita pyörimässä.
